Hunajanauris on tämän kesän uusi tuttavuus. En ole aiemmin törmännyt moiseen juurekseen. Hyvää on, kannattaa kokeilla kun vielä on tarjolla!
lauantai 29. elokuuta 2009
Torilla
Tori on kiva paikka. Erityisen kiva se on kesäisin, kun myyntipöydät notkuvat hehkuvan värisiä mansikoita, mustikoita, yrttejä, salaatteja, juureksia, omenia ja vaikka mitä. Torilta ostan aina muutakin kuin vain sen mitä menin hakemaan. En voi sille mitään, niin vain käy. Esimerkiksi tänään. Piti ostaa vain parsakaalia. Päädyin kuitenkin ostamaan hunajanauriin, retiisejä, omenoita, oregano- ja basilikaruukut, tomaatteja, parsakaalia, salaattia, purjon ja kaalin. Voisi sitä huonomminkin rahansa käyttää. Tässä korissa on vain osa tuotteista näkyvillä.

Hunajanauris on tämän kesän uusi tuttavuus. En ole aiemmin törmännyt moiseen juurekseen. Hyvää on, kannattaa kokeilla kun vielä on tarjolla!
Hunajanauris on tämän kesän uusi tuttavuus. En ole aiemmin törmännyt moiseen juurekseen. Hyvää on, kannattaa kokeilla kun vielä on tarjolla!
Tunnisteet:
elokuu
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Afternoon tea
Kävin kesälomallani sisareni kanssa Lontoossa. Tavoitteena oli koluta ainakin perusnähtävyydet, mutta myös nauttia iltapäiväteet, kerran tai pari.
Ensimmäinen kokemukseni iltapäiväteestä oli varsin fiini Kensingtonin palatsin Orangeryssä. Valittavana oli neljä eri iltapäiväteemenua - Orangery tea, Debutante's tea, Champagne tea ja Tregothnan English tea. Valitsimme Debutante's tean, joka oli karvahattumallia vähän laajempi pysyen kuitenkin vielä budjetissa (tästäkin köyhtyi lähes 20 euroa). Eräiden väärinkäsitysten johdosta saimmekin lopulta kaikkein hienoimman - ja kalleimman - menun, Tregothnan English tean. Sen listahinta henkilöä kohti oli lähes kaksinkertainen alkuperäiseen vaihtoehtoomme verrattuna. Tarjoilija oli kuitenkin asiallinen ja erittäin kohtelias ja kertoi veloittavansa meiltä vain toisen menun eli lasku oli suunnilleen sama kuin mitä se olisi ollut, jos tilaus olisi mennyt oikein. Brilliant!

Tarjolla oli siis kolme erilaista leivosta, skonsseja hillon ja clotted creamin kanssa sekä kurkku-, lohi- ja kinkkukolmioleipiä. Lisäksi saimme lasilliset samppanjaa ja kumpikin oman pannullisen Tregothnanin erinomaista teetä. Hyvää!

Toisen iltapäiväteemme nautimme Haymarket-hotellissa, joka sijaitsee lähellä Piccadilly Circusta Suffolk Placella. Aluksi nautimme virvokkeeksi vettä (hmm, huomatkaa merkki)

ja sen jälkeen saimme cream tea -tilauksemme eli pari skonssia ja pannullinen teetä kumpaisellekin. Valitsin teelistalta jasmine-teetä, joka oli todella hyvää. Jälkimmäinen teekupponen oli tosin jo melko karvasta, koska tee hautui vielä koko ensimmäisen kupin juonnin ajan.

Palvelu oli todella kohteliasta ja hienostunutta.

Seuraavalla Lontoon-matkalla haluaisin kokeilla muidenkin hotellien ja tavaratalojen iltapäiväteemenuja. Esimerkiksi Fortnum & Masonilla ja Ritzillä on Helena Petäistön Tee teematka -kirjan mukaan loistavat ja erityisen hienostuneet (sekä melko kalliit) iltapäiväteemenut. Tee teematka -kirja on muuten todella hyvä teematkailuun! Kävin useissa Petäistön ehdottamissa teepuodeissa ja -huoneissa ja kaikki olivat erinomaisia. Osoitteet ja aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen matkalle lähtöä, mutta Petäistön luonnehdinnat kyllä pitivät paikkansa. Tässä Helsingin Sanomien arvostelu kirjasta.

leivonnaiset,
matkat,
tee
tiistai 18. elokuuta 2009
Minttua, limettiä ja mustikkaa

Mustikan, mintun ja limetin liitto vaikuttaa ensisilmäyksellä varsin oudolta. Yleensä mustikkaan yhdistetään lähinnä vadelmat (oih, kuningatarhillo!). Minttu ja limetti tuovat kuitenkin mustikalle väillä kaivattua raikkautta ja makua, joka toisaalta ei täysin peitä mustikan makua. Glorian ruoka & viini -lehden (5/2009) ohje oli mielestäni sopiva lahja ystäväpariskunnan uuteen kotiin.

Pohjassa on mukana tuoretta minttua, joka tuo mukavaa raikkautta muuten tavalliseen murotaikinaan. Täytteenä on kermavaahtoa ja kuohkeaksi vatkattua ranskankermaa, jotka maustettiin tomusokerilla ja limetin kuorella ja -mehulla. Päälle ripottelin metsämustikoita ja muutaman pensasmustikan sekä tein hyytelösokerista kiillon pintaan. Koristeena tuoretta minttua. Minttu ja limetti toivat ihanaa raikkautta tähän mustikkapiirakkaan!
Tunnisteet:
elokuu,
leivonnaiset,
marjat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)